Stressinhallintaa, SOSIAALISIA TAITOJA JA resilienssikykyä
"Olen viimeisen vuoden syventynyt enemmän itseni ”roolittamiseen” työelämässä. Teen ulkoisesti tylsää tietototyötä IT-alalla, joten aseuhkat ovat kaukana omasta arjestani. Kohtaan kuitenkin työssäni aika paljon yllättäviä ja stressaavia tilanteita. Lähes aina tilanteet punoutuvat resilienssi- teeman ympärille, eli yllättäen tapahtuu jotain, eikä asiasta tiedetä kaikkia faktoja. Tilanteen yllättävyyden ja kiireen vuoksi osapuolet reagoivat tilanteeseen vaistomaisesti ja koska tilanteesta ei ole faktat tiedossa, niin reagointisuunnat ovat satunnaisia. Kun henkilöt reagoivat yhtä aikaa nopeasti ja eri suuntiin, niin aiheutuu riitoja, mutta asiat ruopivat silti paikallaan. Tämä on ihan arkea keskijohdon tietotyössä.
Tähän auttaa resilienssin viitekehys, eli ei lähde vaistomaisesti sinkoilemaan, vaan rauhoittaa tilannetta ja kerää ymmärrystä, niin tilanne vaikuttaakin omalta osalta ihan kirkkaalta. Sen jälkeen kun tuohon lisää neuvottelutaidon, eli saa muutkin mukaan samaan veneeseen, niin alkaa syntymään fiksuja yhteisiä päätöksiä ja vältytään kaikelta turhalta kohinalta sekä riidoilta.
Kun tuohon vielä lisää ajatuksen siitä, että itse pelaa aina tiettyä tietoista roolia jokaisessa työelämän kohtaamisessa, niin pystyy stressiä vähentämään valtavasti ja silti vuorovaikutustilanteet päättyvät paljon parempiin lopputuloksiin. Sama roolituksen ajatus auttaa myös priorisoimaan omaa työtä. Ei minun tarvitse tai ole tarkoituskaan tökkiä joka suuntaan, vaan toimia (valitsemani) roolin mukaisesti.
Näillä teeseillä olen pystynyt saavuttamaan omalle liiketoimintavastuualueelleni yli 100 % vuosikasvun ja neuvottelemaan yli 20 % palkankorotuksen samalla silti toimien henkisesti aikaisempaa rennommassa moodissa."
Jari, tietotyön johtotehtävät
"Harrin ja Teemun stressinhallintavalmentajakoulutuksessa sain loistavia työkaluja sekä työelämään, että henkilökohtaiseen arkeen. Osaan ottaa paine- ja stressitilanteet paremmin vastaan. Koulutus laajensi tapaani katsoa ja ajatella asioita.
Huomasin myös, miten laajasti eri aloilla ja erilaisissa tilanteissa stressinhallintakyky oikeasti meitä ihmisiä auttaa. Kävisin koulutuksen koska tahansa uudestaan, ja suosittelen sitä lämpimästi."
Aino, asiantuntija, 35 v
"Työskentelin 12 vuotta Suomen Poliisin valtakunnallisessa valmiusyksikkö Karhussa, joista viimeiset vuodet toimin operatiivisena johtajana. URSUS -koulutuksen jälkeen pystyin säätämään omaa fysiologiaa ja tunnetilaa tehtävän vaatimalle tasolle. Pystyin lisäksi laskemaan kohonnutta stressitasoa jolloin oma suorituskyky, havainnointi ja päätöksenteko on huomattavasti paremmalla tasolla.
Pystyin myös nostamaan omaa vireystilaa kun se laskee pitkäkestoisella tehtävällä. Oman fysiologian ja kropan paremman tuntemisen myötä kehomieli yhteyden tunnistaminen parantui huomattavasti. Nyt kun URSUS menetelmää on harjoitellut pidempään siitä on tullut osa minua. Kropan ilmoittaessa minulle kohonneesta stressitasoista alan automaattisesti säätämään omaan fysiologiaa tiedostamatta.
Taito on auttanut minua suoriutumaan paremmin haastavista tehtävistä sekä palautumaan kuormittavasta työstä nopeammin. Tietoisuus ylipäätään, tilannetaju ja focus lisääntyvät ja terävöityvät."
Kari, Poliisi
"Suosittelen Harrin ja Teemun URSUS-stressinhallintavalmennusta kaikille! Olen urani aikana käynyt useita valmennuksia johtamiseen, sosiaalisiin taitoihin, elämänhallintaan yms. liittyen. Tässä koulutuksessa kiteytyy oleellinen, ja koulutus antaa konkreettiset eväät jokaiseen päivään - arkisiin askareisiin aamusta iltaan. Koulutus toi hyvin esille mieli-keho yhteyden, ja sen, miten niiden välinen vuorovaikutus vaikuttaa kaikkeen tekemiseemme. Loistava kokonaisuus. Esitetyt menetelmät on helppo omaksua ja ottaa käyttöön! Vielä urani tässäkin vaiheessa koulutus avasi silmiäni, ja antoi uuden perspektiivin ja tavan toimia erilaisissa tilanteissa."
Anja, hallitusammattilainen, konsultti, 60v
"Minua on aina kiinnostanut ihmisen mieli ja se, miten me ihmiset reagoimme eri tilanteissa. Tämän kiinnostuksen kohteen innoittamana lähdin kehittämään itseäni lisää Teemu Karppisen ja Harri Gustafsbergin koulutukseen. Näin puolitoista vuotta myöhemmin voin todeta, että se on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaimpia investointeja.
Tiesin, että tulen saamaan paljon tiukkaa faktaa, mutta en osannut koskaan odottaa, miten paljon se voi muokata minua ihmisenä - positiivisella tavalla. Tämä ei ole pelkästään oma kokemus, vaan olen saanut kyseisen koulutuksen jälkeen kiitosta niin perheenjäseniltä, yritykseni hallitukselta ja monilta muilta. Ehdoton suositus näiden kavereiden ammattitaidolle!"
Terhi, yrittäjä, 30
”Itselle kolahti se erikoisyksikön filosofia! Eli ympäröivien ihmisten merkitys ja mahdollisuudet. Voit olla vaikka minkälainen mestari, mutta yksin ei pitkälle mennä. Tämän kaiken onnistuin sisäistämään ja viemään omaan arkeen ja sillä on ollut kyllä valtava vaikutus.”
Tiina, esihenkilö, 36v.
"Vaikuttamisen anatomia on ollut minulle käänteentekevä valmennus. Kiinnostuin oitis siitä, miten eri persoonallisuustyyppien kanssa voi pärjätä. Liikunnanohjaajana on tärkeää tuottaa ihmisille onnistumisen elämyksiä. Kun onnistuu saamaan myös "kaikesta valittaville" liikunnan riemua ja tekemisen rohkeutta, se tuntuu mahtavalta!
Käytin oppimiani vaikuttamisen taitoja myös kotona: mieheni teki meille keittiöremontin 10 vuoden odottamisen jälkeen."
Heli, liikunnanohjaaja, 55 v
”Peroonallisuustesti oli minulle silmiä avaava sekä siihen liittyvä lisämateriaali valmennuksessa. Moni piirre minussa, josta mm. lähipiiri oli huomautellut, olikin vahvuus kun sitä oppi hyödyntämään oikein.”
Marko, opettaja, 48v.
”Minut yllätti se, kuinka pienillä asioilla voi olla niin suuri merkitys. Ajattelin aluksi, että jotkut vain ovat luonnostaan sosiaalisesti taitavia, eikä sitä voi hirveästi oppia. Kuitenkin pienillä omilla muutoksilla voi saavuttaa ihan toisenlaisen lopputuloksen, kun keskusteluun tulee kitkaa.”
Mika, myyjä, 51v.
”Mulle suurimpana yllätyksenä tuli taitavan vaikuttamisen kaava. Että haastaviin keskusteluihin on oikeasti olemassa selkeät vaiheet, joita noudattamalla kyky käydä haastavia keskusteluja paranee huomattavasti.
Ei tietenkään heti, mutta nyt kun valmennuksesta on jo aikaa ja tätä kaavaa on harjoitellut, niin vaikean asian puheeksi ottaminen on kehittynyt kyllä paljon ja sillä on ollut iso vaikutus minun elämään. Työhön ja arkeen”.
Samuli, projektijohtaja, 44v.
”Mulle henkilökohtaisesti kovin juttu oli konkreettisesti tajuta, kuinka oikeasti erilaisia ihmiset on, koska sen myötä on avautunut ihan uusi maailma ja sillä on ollut tosi iso vaikutus omiin ihmissuhteisiin. Erityisesti niihin tärkeimpiin.”
Elisa, esihenkilö, 41v.
”Mä olen ollut aina siinä uskossa ja aika usein kuullut näin sanottavankin, että sosiaalisesti taitavaksi, supliikiksi ihmiseksi synnytään, että ei sitä voi opetella.
Valmennuksessa mulle selvisi, että eihän se niin ole. Toki persoonallisuustestin myötä ymmärsin, että tietyillä persoonilla voi olla tähän paremmat edellytykset, mutta kuka tahansa näitä taitoja voi oppia ja tulla niissä paremmaksi.
Se mitä en ollut tajunnut aiemmin, niin varsinkin haastavat sosiaaliset tilanteet voi ratketa tosi monella eri tavalla ja aika usein siten, mitä ei olis tullut ees ajatelleeksi. Tähän sain koutseilta ja klaanilaisilta tosi palon lisää ymmärryst ja oppia. Nimimerkki parempi esimies ja isä!”
– Timo, esihenkilö 48 v












