Image

Käännä paine ja epävarmuus voimavaraksi

Epävarmuutta, painetta ja vastoinkäymisiä ei voi poistaa elämästä. Silti ne eivät vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Monet horjuvat, toiset kestävät, mutta miksi vain harvat vahvistuvat?
Vapauta mielesi rajoittavista kahleista
Vahvistu epävarmuudesta
Epävarmuus, vastoinkäymiset ja itsensä epäily kuuluvat jokaisen elämään. Silti ne eivät vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Miksi monet horjuvat, jotkut kestävät, mutta vain harvat vahvistuvat?

Horjumaton yhdistää ensimmäistä kertaa Leijonien MM-joukkueen päävalmentajan parhaat opit huippusuoriutumiseen, Karhuryhmässä kehitetyt paineensiedon menetelmät sekä tutkitut keinot vahvistaa itseluottamusta.

Opit toimimaan taitavasti paineen alla sinulle tärkeissä hetkissä – arjessa, työssä ja ihmissuhteissa.

Hallitse painetta kuin erikoisyksikön ammattilainen.
Valjasta maailmanmestarivalmentajan mielen taidot omiin haasteisiisi.
Älä anna muiden tai oman mielesi määrätä, mihin pystyt.
Toimi itsevarmasti epävarmuudesta huolimatta.

Käännä paine ja epävarmuus voimavaraksi

Mitä tapahtuu, kun yhdistetään Leijonien MM-joukkueen päävalmentajan parhaat opit huippusuoriutumiseen, Karhuryhmässä kehitetyt paineensiedon menetelmät sekä tutkitut keinot vahvistaa itseluottamusta?
Vapauta mielesi rajoittavista kahleista
Vahvistu epävarmuudesta
Epävarmuus, vastoinkäymiset ja itsensä epäily kuuluvat jokaisen elämään. Silti ne eivät vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Miksi monet horjuvat, jotkut kestävät, mutta vain harvat vahvistuvat?
Opit toimimaan taitavasti paineen alla sinulle tärkeissä hetkissä – arjessa, työssä ja ihmissuhteissa. Erityisesti silloin, kun oma mielesi alkaa horjuttaa sinua.
Hallitse painetta kuin erikoisyksikön ammattilainen.
Valjasta maailmanmestarivalmentajan mielen taidot omiin haasteisiisi.
Älä anna muiden tai oman mielesi määrätä, mihin pystyt.
Toimi itsevarmasti epävarmuudesta huolimatta.
Huipputarjous voimassa:
tuntia   |   minuuttia   |   sekuntia
Lähde mukaan nyt. Pääset valmennusalustalle heti ja saat ensimmäisen työkalun käyttöösi.
Kun lähdet mukaan tänään, saat kaupan päälle videon, jossa tri Harri Gustafsberg paljastaa tehokkaan menetelmän stressinhallintaan.
91 €
ovh. 287 €
(sis. alv 25,5 %)
Osta verkkovalmennus tästä
Valmennus alkaa 20.4.2026
Huippuvalmentajien ainutlaatuinen kokemus on nyt käytössäsi:
Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Antti Pennanen
Karhuryhmässä yli 20 vuotta toiminut tri Harri Gustafsberg
Operatiivinen johtaja ja paineensiedon valmentaja Teemu Karppinen
Vahvista paineensietoasi ainutlaatuisilla keinoilla:
Valmiusyksikössä testattuja keinoja päätöksentekoon.
Maailmanmestarivalmentajan kokemus parempiin suorituksiin.
Keskittymiskyvyn ja aikaansaamisen hermostollinen regeneraatio.
Modernin ihmisen tärkeimpien supervoimien haltuunotto.
Tutustu valmentajiin
Lähde mukaan!

Uusi ja kattava verkkovalmennus

Tämä on Horjumaton

Teimme sinulle intensiivisen neljän viikon verkkovalmennuksen parhaista opeistamme. Näin kattavaa valmennusta emme ole tarjonneet koskaan aikaisemmin. Nyt siihen on oikea aika.
Ota haltuun voittamisen psykologia

Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on nähnyt läheltä, mitä maailman parhaiden pelaajien mielessä tapahtuu silloin, kun tulosta ei tule, paine kasvaa ja itseluottamus alkaa horjua.

Opit miten myös huiput palaavat vaikeissa hetkissä olennaiseen, käsittelevät tappioita ja epävarmuutta sekä pitävät kiinni omasta suunnastaan myös silloin, kun ympärillä epäillään.

Paineensieto äärimmäisistä tilanteista

Tri Harri Gustafsberg on toiminut tilanteissa, joissa epävarmuutta ei voinut poistaa ja huono päätös saattoi maksaa paljon. Karhuryhmässä paineen kanssa ei opeteltu vain pärjäämään – sen alla piti pystyä ajattelemaan ja toimimaan viisaasti.

Opit tutkittuja ja käytännössä testattuja menetelmiä, joiden avulla tunnistat, milloin alat ratkaista omaa oloasi itse tilanteen sijaan – ja miten palaat siihen, mitä tilanne oikeasti vaatii.

Itseluottamusta ilman varmaa oloa

Useimmat kaipaavat itseluottamusta juuri silloin, kun sitä tuntuu olevan vähiten. Mielen suorituskykyyn erikoistunut ammattivalmentaja Teemu Karppinen tuo huippu-urheilun ja operatiivisen työn opit sinun arkeesi. Hän näyttää, miten itseluottamusta voi vahvistaa ilman, että epävarmuudesta tai pelosta täytyy päästä ensin eroon.

Opit toimimaan itsevarmasti myös silloin, kun oma mielesi epäilee, keho reagoi tai jokin sinulle tärkeä tuntuu vaikealta.

Älä anna muiden tai oman mielesi määrätä, mihin pystyt

Horjumattoman ytimessä on yksi ajatus: epävarmuutta, vastoinkäymisiä ja muiden epäilyä ei voi, eikä tarvitse poistaa elämästä. Mutta niiden ei tule saada määrätä sitä, miten toimit.

Valmennuksessa opit tunnistamaan ne hetket, joissa alat huomaamattasi perääntyä, miellyttää tai vaihtaa suuntaa. Sen sijaan pystyt toimimaan sen mukaan, mikä on sinulle oikeasti tärkeää.

Valmennus sisältää
Huippuvalmentajien live-etävalmennukset
  • Voittamisen psykologia – mitä maailman parhaat tekevät vaikeissa hetkissä
  • Paineen anatomia – ratkaise tilanne, älä omaa oloasi
  • Epävarmuuden voima – vahvistu siitä, mikä ennen horjutti
  • Itseluottamus ja Hermosto – toimi varmasti, vaikka et tunne oloasi varmaksi
Neljän viikon käytännöllinen verkkovalmennus
  • Ainutlaatuinen ja kattava materiaali.
  • Osallistujien mukaan räätälöity sisältö.
  • Voit edetä juuri sinulle sopivaan tahtiin.
  • Kannustavat viikkovideot.
  • Mahdollisuus kysyä huippuvalmentajilta.
  • Mahdollisuus keskustella muiden osallistujien kanssa.
Ammattivalmentajan etäryhmäsparrauksen
  • Sparraa yhdessä ammattivalmentajan kanssa.
  • Liittoudu kanssakulkijoihin ja onnistu.
  • Löydä sinulle sopivat vaikuttamisen keinot.
Valmentajien Q&A -videot
  • Harri ja Teemu vastaavat kysymyksiin myös videolla.
  • Videot kehittävät paremmin kaikkia osallistujia.
Hengityksellä resilientimmäksi workshop
  • Vierailevana tähtenä hengitysguru Arttu Lipsonen
  • Koe ainutlaatuiset tekniikat stressinhallintaan
Pääsy Harri Gustafsberg live-iltaan
  • Pääsylippu yksityiseen live-iltaan 19.6. Helsingissä
  • Saat illan valmennuksista tallenteen
Opitko itsenäisesti vai yhdessä?
Opiskele rauhassa ilman kiirettä

Voit käydä verkkovalmennuksen rauhassa omaan tahtiisi tai kulkea yhdessä viikkoittain julkaistavan sisällön mukaan. Neljän viikon verkkovalmennuksen kaikki materiaalit ovat käytössäsi kaksi kuukautta, joten sinulla ei ole mitään kiirettä.

Live-etävalmennuksien tallenteet löydät valmennusalustalta, jossa voit myös kysyä ja kommentoida. Käytännössä ei ole eroa osallistutko live-etävalmennukseen vai katsotko tallenteelta.

Opiskelutyyli on vapaa – tämä valmennus on tehty sinua varten.

Materiaalit ovat käytössäsi 60 päivää.
Näin verkkovalmennus etenee:
  • Pääset oston jälkeen valmennusalustalle ja saat käyttöösi ensimmäisen työkalun.
  • Verkkovalmennuksen materiaalit avautuvat 14.9.
  • Julkaisemme materiaalia joka viikko 9.10. asti.
  • Live-etävalmennus 14.9. Klo 17:00-17:45
  • Live-etävalmennus 21.9. Klo 18:00-19:30
  • Live-etävalmennus 28.9. Klo 17:00-17:45
  • Live-etävalmennus 5.10. Klo 18:00-18:45
  • Live-etäryhmäsparraus 7.10. klo 18:00-18:50
Pääset katsomaan etävalmennukset myös tallenteelta. Sinulla on mahdollisuus myös kysyä ja kommentoida.

Lähde mukaan edulliseen hintaan 91 €

Verkkovalmennuksen ja etävalmennuksien yhteisarvo on 287 €
Osta verkkovalmennus tästä

Sinulla on reilusti aikaa edetä omaan tahtiisi.
Verkkovalmennuksen materiaalit ovat käytössäsi 60 päivää.

Valmennus, jolla tekevät sinusta vahvemman.

Kun mielesi horjuu, sinun ei tarvitse horjua mukana.

Epävarmuutta, painetta ja vastoinkäymisiä ei voi poistaa elämästä. Horjumattomassa opit toimimaan taitavasti myös silloin, kun oma mielesi epäilee, muut horjuttavat uskoasi tai jokin tärkeä asia ei mene niin kuin halusit.

Tämä valmennus sopii sinulle, kun:

  • Epäilet itseäsi juuri silloin, kun pitäisi uskaltaa toimia.
  • Muiden kritiikki tai epäily vaikuttaa sinuun enemmän kuin haluaisit.
  • Jäät helposti yliajattelemaan vaikeita tilanteita tai päätöksiä.
  • Haluat oppia toimimaan paineessa niin kuin oikeasti haluaisit.

Ehdit vielä mukaan 10.4. saakka!

Osta valmennus nyt

Kattavat materiaalit

Verkkovalmennus rakentuu oppimisen, kehittymisen ja onnistumisen varmistamiseksi käytännöllisestä valmennuspolusta. Polkua ohjaavat korkealaatuinen videovalmennus, konkreettiset harjoitukset, johdonmukaiset tekstimateriaalit ja syventävät audiotallenteet. Materiaali on käytössäsi 60 päivää.
Tutustu aiheisiin

Interaktiivinen

Valmennuksessa sinulla on mahdollisuus kommentoida ja kysyä valmentajilta. Lisäksi pääset mukaan yksityiseen URSUS Facebook-ryhmään, johon tuotetaan ajankohtaista materiaalia, kuten artikkeleita ja videoita. Sinulla on myös mahdollisuus keskustella ja verkostoitua valmennuksen käyneiden kanssa.
Lähde mukaan
Lähde mukaan

Ursus Program valmennukset ovat olleet jättimenestys!

Jo yli 10 000 ihmistä on lähtenyt mukaan aiempiin verkkovalmennuksiimme. Olemme saaneet kunnian todistaa lukuisia onnistumisia, ja nähdä valmennuksen tuomia hyötyjä. Videolla niistä muutamia.

"Riitelimme jatkuvasti mieheni kanssa samoista asioista ja keskustelut olivat rasittavia ja kiersivät kehää. Valmennuksen avulla opin pysymään rauhallisena ja ilmaisemaan itseäni paremmin ilman, että loukkaan toista.

Ymmärrän nyt paremmin mieheni kommunikaatiotyyliä ja pystymme keskustelemaan hankalistakin asioista riitelemättä!"

Anna, 45 v
Lue lisää

"Mulle suurimpana yllätyksenä tuli taitavan vaikuttamisen kaava. Että haastaviin keskusteluihin on oikeasti olemassa selkeät vaiheet, joita noudattamalla kyky käydä haastavia keskusteluja paranee huomattavasti.

Ei tietenkään heti, mutta nyt kun valmennuksesta on jo aikaa ja tätä kaavaa on harjoitellut, niin vaikean asian puheeksi ottaminen on kehittynyt kyllä paljon ja sillä on ollut iso vaikutus minun elämään. Työhön ja arkeen"

Samuli, projektijohtaja, 44 v
Lue lisää
"Ajattelin aluksi, että jotkut vain ovat luonnostaan sosiaalisesti taitavia, eikä sitä voi hirveästi oppia. Kuitenkin pienillä omilla muutoksilla voi saavuttaa ihan toisenlaisen lopputuloksen, kun keskusteluun tulee kitkaa."
Miika, myyjä, 51 v
Lue lisää
"Harrin ja Teemun tapa valmentaa on toiminut minulle täydellisesti. Selkeät ohjeet ja uskomaton ymmärrys myös käytännön tasolla on tuonut aitoa apua. On ollut helppo kokeilla ja omaksua asioita omaan työhön ja arkeen."
Ari, yrittäjä, 46 v
Lue lisää
"Loistavia työkaluja sekä työelämään, että henkilökohtaiseen arkeen."
Aino, asiantuntija, 35 v
Lue lisää
"Mulle henkilökohtaisesti kovin juttu oli konkreettisesti tajuta, kuinka oikeasti erilaisia ihmiset on."
Elisa, esihenkilö, 41 v
Lue lisää
"Moni piirre minussa, josta mm. lähipiiri oli huomautellut, olikin vahvuus kun sitä oppi hyödyntämään oikein."
Marko, opettaja, 48 v
Lue lisää
"Harrin ja Teemun tapa valmentaa on toiminut minulle täydellisesti. Selkeät ohjeet ja uskomaton ymmärrys myös käytännön tasolla on tuonut aitoa apua. On ollut helppo kokeilla ja omaksua asioita omaan työhön ja arkeen."
Ari, yrittäjä 45 v
Lue lisää
"Pelkään aina tällaisten valmennusten kohdalla, että ne ovat jotain mindfulnessia tai meditaatioita, jotka eivät vain toimi mulla. Ursus valmennus yllätti, sillä siinä ihan konkreettisten tekojen avulla opeteltiin ottamaan stressi haltuun."
Linda, esihenkilö, 39 v
Lue lisää
"Ajattelin aluksi, että jotkut vain ovat luonnostaan sosiaalisesti taitavia, eikä sitä voi hirveästi oppia. Kuitenkin pienillä omilla muutoksilla voi saavuttaa ihan toisenlaisen lopputuloksen, kun keskusteluun tulee kitkaa."
Miika, myyjä, 51 v
Lue lisää
"Harrin ja Teemun tapa valmentaa on toiminut minulle täydellisesti. Selkeät ohjeet ja uskomaton ymmärrys myös käytännön tasolla on tuonut aitoa apua. On ollut helppo kokeilla ja omaksua asioita omaan työhön ja arkeen."
Ari, yrittäjä, 46 v
Lue lisää
"Loistavia työkaluja sekä työelämään, että henkilökohtaiseen arkeen."
Aino, asiantuntija, 35 v
Lue lisää
"Valmennus on ollut ehdottomasti yksi elämäni parhaimpia investointeja."
Terhi, yrittäjä, 30 v
Lue lisää
"Kehomieli-yhteyden tunnistaminen parantui huomattavasti."
Kari, poliisi, 47 v
Lue lisää
Image
“Et voi aina vaikuttaa siihen, mitä elämä tuo eteesi tai kuinka kovaksi paine kasvaa. Voit kuitenkin vaikuttaa siihen, miten kohtaat tilanteen, mihin suuntaat huomiosi ja millaisen päätöksen teet seuraavaksi. Juuri siinä syntyy horjumattomuus.”
"Kun ymmärrämme, mikä motivoi ihmisiä ja miten he kokevat erilaiset tilanteet, voimme kehittää vaikuttamisstrategioita, jotka saavat aikaan toivottuja muutoksia."
Tri. Harri Gustafsberg
Tutustu valmentajiin
Image

Huomio organisaatiot!

Ursus Program -valmennukset ovat auttaneet satoja yrityksiä ja tuhansia työntekijöitä menestymään.

Verkkovalmennukseen voi lähteä mukaan myös yritys, organisaatio tai työyhteisö.

Verkkovalmennuksen, live-etävalmennusten, huippukouluttajien ja URSUS-yhteisön avulla osallistujat:

  • Oppivat ymmärtämään, mitkä tekijät vaikuttavat mieleen ja mielentilaan.
  • Oppivat vaikuttamaan asioihin, jotka vapauttavat huoliajattelusta.
  • Oppivat yhdistämään tekoälyn ja ihmismielen potentiaalin.
  • Oppivat mielen mestaruuden 10 askelta.
Kokoa mukaan tiimi tai ryhmä

5 henkilöä = 410 €
10 henkilöä = 770 €
20 henkilöä = 1440 €

Hinnat sis. alv 25,5 %

Valmennus sopii ammattilaisille:

  • HR ja valmennustiimit
  • Tiiminvetäjät ja projektijohto
  • Asiakaspalvelu, tuki ja myynti
  • Avainhenkilöt ja päättäjät
Osta yritykselle tästä
Kaipaatko apua liiketoiminnan hyödyksi?
Jos haluat saada räätälöidyn tarjouksen tai laskun, ota meihin yhteyttä.

Alisa yrityslaskulla maksuaikaa

Tarjoamme yrityksille jopa 60 vuorokautta maksuaikaa.

Yrityslaskun avulla saat sujuvuutta maksuaikaan yhtiömuodosta riippumatta. Valitse kassalla Alisa yrityslasku. Voit tehdä ostoksen yrityslaskulla vaikka heti.

Osta yritykselle tästä
Image

Huomio organisaatiot!

Ursus Program -valmennukset ovat auttaneet satoja yrityksiä ja tuhansia työntekijöitä menestymään.

Verkkovalmennukseen voi lähteä mukaan myös yritys, organisaatio tai työyhteisö.

Verkkovalmennuksen, live-etävalmennusten, huippukouluttajien ja URSUS-yhteisön avulla osallistujat:

  • oppivat kääntämään epävarmuuden voimavaraksi
  • kasvattavat sosiaalista itsevarmuutta
  • oppivat operatiivista paineensietoa
  • kehittävät mielen taitoja haastaviin tilanteisiin.
Kokoa mukaan tiimi tai ryhmä

Kaipaatko apua liiketoiminnan hyödyksi? Kannattaa lähteä mukaan isommalla porukalla. Saat meiltä tarjouksen juuri teille sopivana.

Valmennus sopii ammattilaisille:

  • HR ja valmennustiimit
  • Tiiminvetäjät ja projektijohto
  • Asiakaspalvelu, tuki ja myynti
  • Avainhenkilöt ja päättäjät
Kaipaatko apua liiketoiminnan hyödyksi?
Jos haluat saada räätälöidyn tarjouksen tai laskun, ota meihin yhteyttä.

Alisa yrityslaskulla maksuaikaa

Tarjoamme yrityksille jopa 60 vuorokautta maksuaikaa.

Yrityslaskun avulla saat sujuvuutta maksuaikaan yhtiömuodosta riippumatta. Valitse kassalla Alisa yrityslasku. Voit tehdä ostoksen yrityslaskulla vaikka heti.

Osta yritykselle tästä

Kuka on riittävän hyvä valmentamaan sinua?

Image

Harri Gustafsberg (FT)

Harrin kokemuksellinen tausta on kova. Harri työskenteli valmiusyksikkö Karhussa yli 20 vuotta, ja on valmentanut sen jälkeen jo yli 10 vuoden ajan paineen alaista päätöksentekoa ja parempaa ajattelua.
Tutustu Harriin
Image

Antti Pennanen

Antti Pennanen on jääkiekkomaajoukkue Leijonien päävalmentaja, MM-kultamitalisti sekä kokenut henkilökohtaisen suorituskykyn parantamiseen perehtynyt yksilövalmentaja.
Image

Teemu Karppinen

Teemu on operatiivinen johtaja sekä stressinhallintaan, resilienssiin ja vuorovaikutukseen erikoistunut ammattivalmentaja, joka on valmentanut 20 vuoden aikana satoja eri alojen ammattilaisia.
Tutustu Teemuun

Jäikö jotakin kysyttävää?

Jos esittely ei kertonut kaikkea, kurkkaa vielä usein kysytyt kysymykset. Kokosimme sinulle vastauksia, joista saatat löytää etsimäsi.

Kysymyksiä ja vastauksia
Image
Hyödynnä potentiaalisi!
Tutustu muihin valmennuksiimme.
Osta verkkovalmennus nyt